Paula Häiväoja

Kuka olet ja miten Paula Häiväoja oli läsnä elämässäsi?

Olen Johanna Häiväoja, kuvataiteilija ja työskentelen Normandiassa, Ranskassa sekä myös Suomessa, pääosin kuvanveistäjänä. Koru- ja vaatetussuunnittelija Paula Häiväoja oli äitini. Hän on minulle esikuva taiteilijana ja itsenäisenä naisena, ja perheelleni (lapseni Sara ja Leo) tärkeä ihminen, joka myös auttoi Ranskassa syntyneitä lapsiani ottamaan omikseen suomalaisen kulttuurin ja sielunmaiseman.

Muistatko hetken tai tilanteen, joka kiteyttää äitisi suhtautumisen muotoon ja kauneuteen, ei vain taiteilijana vaan myös ihmisenä?

Joskus 60-luvulla ranskalainen muotilehti tuli tekemään kuvareportaasia vanhempieni talosta ja äiti järjesteli hermostuneena tavaroita paikoilleen, millimetrin tarkkuudella. Sitten joku lehden stailaaja toi kukkakimpun näkymää ”elävöittämään”, roskiinhan se lensi hyvin nopeasti… Paulan sisäänrakennettu tyylikkyys ja ehdoton muototaju eivät sallineet minkään suunnitelman julkistamista ennen täydellisyyttä.

Kasvaessasi taiteilijakodissanne: oliko jokin hetki tai tapa, jolla äitisi läsnäolo taiteilijana vaikutti suoraan sinuun ja siihen, miten sinäkin aloit katsoa maailmaa?

Intohimoinen suhtautuminen tekemiseen ja piirustusten ja mallien hiominen siihen asti, että kaikki on kohdallaan – ja myös tietoisuus oman työn arvosta ja sen vaalimisesta.

Mitä ihmiset eivät ehkä tiedä Paula Häiväojasta?

Huolimatta suuresta kiinnostuksestaan musiikkiin, Paula oli toivottoman huono laulaja. Ja pahinta oli, että oma hyvä sävelkorva sanoi, että pieleen menee, mutta ääntä ei vaan saa kohdalleen.

Äitisi puhui koruista "mielen hyödykkeinä" – ei koristeena vaan osana ihmisen kokonaisilmaisua. Mitä uskot hänen tarkoittaneen sillä?

Koru (tai yleisemmin taideteos) hankitaan usein juhlistamaan tärkeää hetkeä tai asiaa elämässä. Se liittyy johonkin voimakkaaseen tunteeseen tai kohtaamiseen ja toimii tällöin konkreettisena, käsin kosketeltavana asiana, joka liittää meidät, vuosienkin päästä, hetkeen tai henkilöön.

"Koru on mielen hyödyke kuten virkistävä vaatekin. Mutta siinä koru on vaatteen vastakohta, että se on oma itsensä – kantajasta riippumaton." – Paula Häiväoja

Paula oli pioneeri alalla, joka oli tuolloin lähes kokonaan miesten hallitsema. Puhuiko hän kotona siitä, mitä se hänelle merkitsi tai mistä hän ammensi voimansa?

Jos naisille on edelleenkin vaikeampaa edetä taiteellisella urallaan kuin miehillä ja yhdistää mahdollinen perhe-elämä tähän, oli se 50- ja 60-luvuilla lähes mahdotonta. En itse asiassa edes ymmärrä, kuinka Paula pystyi kaikesta vastustuksesta (sekä ulkopuolisesta että perheen sisäisestä) huolimatta suunnittelemaan ja toteuttamaan ne kaikki valtavan hienot korut ja kasvattamaan minut siinä sivussa! Kun perheessä on kaksi taiteilijaa, joista toinen on mies, niin syntyy väistämättä kilpailuasetelma. Eikä se ainakaan tuolloin ollut naisen uraa edistävä.

Sinä olet itse kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Näetkö äitisi muotokieltä omassa työssäsi?

Äidin muotokieli on tullut vasta tutuksi kokonaisuudessaan nyt viime vuosina, kun olen touhunnut arkistojen parissa – olin toki kylpenyt siinä lapsuusvuodet, ymmärtämättä miten hieno Paulan tuotanto on. Tottakai omaan työskentelyyn on tullut häneltä vaikutteita: pyrkimykset ilmavuuteen, lentävyyteen ja keveyteen, jotka kuvanveistossa ovat edelleen ne kaikkein vaikeimmat saavutettavat. Paulaa usein inspiroineet tieteen ja teknologian saavutukset heijastelevat myös omassa työskentelyssäni.

Mikä hänen ajattelussaan tai elämäntyössään tuntuu tänään erityisen ajankohtaiselta?

Koru on enemmän kuin koriste. Se on ”mielen hyödyke, parhaimmillaan mukana kulkeva pienoistaideteos, älyllisesti innostava, tunteenomaisesti kiihottava, taiteilijan todellisuutta heijastava”. Kaiken virtuaalisen ja digitaalisen ”hötön” keskellä mukana kulkeva koru on jotakin, jota/joka voi todella koskettaa.

Äitiäsi pidetään suomalaisen korutaiteen uudistajana – avantgardistisena ja rohkeana. Tunnistatko sen ihmisessä, jonka tunsit?

Paula oli vähän toiselta planeetalta  –  tai tulevaisuudesta. Hän oli rohkea ja sitkeä ja jaksoi uida vastavirtaan – itse asiassa aika monesti – mikä ei suomalaisessa yhdenmukaisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa ole koskaan ollut kovin suosittua. Edelleenkin mietin, tunsiko häntä kukaan ihan oikeasti, niin moniulotteinen persoona hän oli.

Jos sinun pitäisi kiteyttää äitisi muisto yhdellä lauseella, mikä se olisi?

”Pääsin maailmaan, jota en tiennyt olevan olemassakaan”, Johanna Häiväoja lainaa äitiään, taiteilija Paula Häiväojaa.