Muotoilija

Lina Simons

Kalevala-muotoilija-Lina-Simons

Lina Simonsin muotoilufilosofiassa yhdistyvät kauneus, kestävyys ja käytettävyys

Korumuotoilija ja kultaseppä Lina Simonsin intohimo on uusien korujen suunnittelu. Simonsin inspiraation lähteitä ovat luonto, geometriset muodot ja aivan arkisetkin esineet. Hänen muotoilunsa on puhdaslinjaista, mutta silti rehevää, graafisella silauksella viimeisteltyä. Myös korujen kolmiulotteisuus sallii valon ja varjon vapaan leikin.

Lina Simonsin suunnittelun lähtökohtana ovat käsin piirretyt luonnokset, jotka tuovat koruihin henkilökohtaisen ja inhimillisen ulottuvuuden. Ne havainnollistavat miten korun ilme kehittyy luovan prosessin edetessä.

"Kauniiden korujen luomisen lisäksi pyrin tekemään jokaisen korun designista visuaalisesti kiehtovan – koruja, jotka herättävät halun kantaa niitä."

Simonsin muotoilufilosofiassa yhdistyvät kauneus, kestävyys ja käytettävyys. ”Korkealaatuisen korun tunnistaa siitä, että sen voi kunnostaa ja kiillottaa kerta toisensa jälkeen – näin se voi siirtyä sukupolvelta toiselle, mikä on mielestäni ihana ajatus. Ajattomien korujen suunnittelu on suuri rakkauteni, ja niiden näkeminen jonkun yllä paras palkintoni”, Simons kertoo.

Lue lisää Lina Simonsista "Ajatuksesta amuletiksi" -artikkelista.

Lina Simonsin suunnittelemia suosikkisarjoja

Amuletti

Amuletti-korut ovat uusia tulkintoja muinaiskorujen salaperäisistä symboleista. Entisaikoina korut olivat kantajalleen enemmän kuin vain kauniita esineitä. Monet esiäitiemme korujen kuviot ja koristeet olivat väkeviä symboleja, joiden uskottiin tuovan onnea, rohkeutta, rakkautta, viisautta, terveyttä ja menestystä, sekä pitävän loitolla pahat henget ja ajatukset.

UUTUUDET! Aurinkoleijona- ja Pohjankarhu-amuletit ovat nyt saatavilla isoina riipuksina.

Amuletti-lahjasetti hopea
Amuletti-lahjasetti hopea
Uusi

Amuletti-lahjasetti hopea

Hinta 270,00 €
Hinta Alennustihinta 270,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Pohjankarhu iso pronssi
Amuletti-riipus Pohjankarhu iso pronssi
Uusi

Amuletti-riipus Pohjankarhu iso pronssi

Hinta 140,00 €
Hinta Alennustihinta 140,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Pohjankarhu iso hopea
Amuletti-riipus Pohjankarhu iso hopea
Uusi

Amuletti-riipus Pohjankarhu iso hopea

Hinta 170,00 €
Hinta Alennustihinta 170,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso pronssi
Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso pronssi
Uusi

Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso pronssi

Hinta 140,00 €
Hinta Alennustihinta 140,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso hopea
Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso hopea
Uusi

Amuletti-riipus Aurinkoleijona iso hopea

Hinta 170,00 €
Hinta Alennustihinta 170,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Taikalintu hopea
Amuletti-riipus Taikalintu hopea
SUVIALE -30 %

Amuletti-riipus Taikalintu hopea

Hinta 101,50 €
Hinta 145,00 € Alennustihinta 101,50 €
Lina Simons
Amuletti-pikkuhela Taikalintu hopea
Amuletti-pikkuhela Taikalintu hopea
SUVIALE -30 %

Amuletti-pikkuhela Taikalintu hopea

Hinta 35,00 €
Hinta 50,00 € Alennustihinta 35,00 €
Lina Simons
Amuletti-pikkuhela Taikalintu pronssi
Amuletti-pikkuhela Taikalintu pronssi
SUVIALE -30 %

Amuletti-pikkuhela Taikalintu pronssi

Hinta 28,00 €
Hinta 40,00 € Alennustihinta 28,00 €
Lina Simons
Amuletti-riipus Taikalintu pronssi
Amuletti-riipus Taikalintu pronssi
SUVIALE -30 %

Amuletti-riipus Taikalintu pronssi

Hinta 80,50 €
Hinta 115,00 € Alennustihinta 80,50 €
Lina Simons
Amuletti-hela pieni Aurinkoleijona kulta
Amuletti-hela pieni Aurinkoleijona kulta

Amuletti-hela pieni Aurinkoleijona kulta

Hinta 480,00 €
Hinta Alennustihinta 480,00 €
Lina Simons
Amuletti-hela pieni Pohjankarhu kulta
Amuletti-hela pieni Pohjankarhu kulta

Amuletti-hela pieni Pohjankarhu kulta

Hinta 480,00 €
Hinta Alennustihinta 480,00 €
Lina Simons
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -hela hopea pinkki zirkonia
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -hela hopea pinkki zirkonia
SUVIALE -30 %

Roosa nauha 2023 Osmansolmu -hela hopea pinkki zirkonia

Hinta 52,50 €
Hinta 75,00 € Alennustihinta 52,50 €
Lina Simons
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -korvakorut hopea pinkki zirkonia
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -korvakorut hopea pinkki zirkonia
SUVIALE -30 %

Roosa nauha 2023 Osmansolmu -korvakorut hopea pinkki zirkonia

Hinta 136,50 €
Hinta 195,00 € Alennustihinta 136,50 €
Lina Simons
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -riipus hopea pinkki zirkonia
Roosa nauha 2023 Osmansolmu -riipus hopea pinkki zirkonia
SUVIALE -30 %

Roosa nauha 2023 Osmansolmu -riipus hopea pinkki zirkonia

Hinta 98,00 €
Hinta 140,00 € Alennustihinta 98,00 €
Lina Simons
Amuletti-ranneketju pronssi
Amuletti-ranneketju pronssi
SUVIALE -30 %

Amuletti-ranneketju pronssi

Hinta 70,00 €
Hinta 100,00 € Alennustihinta 70,00 €
Lina Simons
Amuletti-ranneketju hopea
Amuletti-ranneketju hopea
SUVIALE -30 %

Amuletti-ranneketju hopea

Hinta 91,00 €
Hinta 130,00 € Alennustihinta 91,00 €
Lina Simons
Amuletti-korvarenkaat pronssi
Amuletti-korvarenkaat pronssi
SUVIALE -30 %

Amuletti-korvarenkaat pronssi

Hinta 35,00 €
Hinta 50,00 € Alennustihinta 35,00 €
Lina Simons
Amuletti-korvarenkaat hopea
Amuletti-korvarenkaat hopea
SUVIALE -30 %

Amuletti-korvarenkaat hopea

Hinta 49,00 €
Hinta 70,00 € Alennustihinta 49,00 €
Lina Simons
Amuletti-pikkuhela Teljänneito hopea
Amuletti-pikkuhela Teljänneito hopea
SUVIALE Loppuunmyyty -30 %

Amuletti-pikkuhela Teljänneito hopea

Hinta 35,00 €
Hinta 50,00 € Alennustihinta 35,00 €
Lina Simons
Amuletti-pikkuhela Teljänneito pronssi
Amuletti-pikkuhela Teljänneito pronssi
SUVIALE -30 %

Amuletti-pikkuhela Teljänneito pronssi

Hinta 28,00 €
Hinta 40,00 € Alennustihinta 28,00 €
Lina Simons

Neliapila

”Korun graafinen muotokieli leikittelee valolla korun pinnalla. Halusin tehdä oman tulkinnan vanhasta symbolista.” Uusin koru Neliapila-sarjassa on hopeinen ristiriipus, jonka origamimaisesti taitetuilta pinnoilta heijastuvan valon leikki tekee korusta eläväisen.

Neliapila-ristiriipus hopea
Neliapila-ristiriipus hopea

Neliapila-ristiriipus hopea

Hinta 90,00 €
Hinta Alennustihinta 90,00 €
Lina Simons
Neliapila-korvakorut – Kalevala-koru

Neliapila-korvakorut hopea

Hinta 115,00 €
Hinta Alennustihinta 115,00 €
Lina Simons
Neliapila-rannekoru – Kalevala-koru

Neliapila-rannekoru

Hinta 135,00 €
Hinta Alennustihinta 135,00 €
Lina Simons
Neliapila-riipus hopea
Neliapila-riipus hopea

Neliapila-riipus hopea

Hinta 110,00 €
Hinta Alennustihinta 110,00 €
Lina Simons
Neliapila-kummilusikka – Kalevala-koru

Neliapila-kummilusikka

Hinta 155,00 €
Hinta Alennustihinta 155,00 €
Lina Simons

Onnenhelmi

"Simpukasta muotonsa saaneen Onnenhelmi-korusarjan työnimi oli Meren rannalla. Meren ranta on paikka, jossa sielu lepää ja ajatukset puhdistuvat."

Onnenhelmi-korvakorut hopea
Onnenhelmi-korvakorut hopea

Onnenhelmi-korvakorut hopea

Hinta 100,00 €
Hinta Alennustihinta 100,00 €
Lina Simons
Onnenhelmi-riipus – Kalevala-koru
Onnenhelmi-riipus hopea

Onnenhelmi-riipus hopea

Hinta 200,00 €
Hinta Alennustihinta 200,00 €
Lina Simons
Onnenhelmi-rannekoru – Kalevala-koru
Onnenhelmi-rannekoru

Onnenhelmi-rannekoru

Hinta 165,00 €
Hinta Alennustihinta 165,00 €
Lina Simons
Onnenhelmi-korvakorut – Kalevala-koru
Onnenhelmi-korvakorut hopea
Loppuunmyyty Loppuunmyyty

Onnenhelmi-korvakorut hopea

Hinta 170,00 €
Hinta Alennustihinta 170,00 €
Lina Simons

Symbolien taika

Kun kannat ylläsi Kalevala-koruja, tulet osaksi aikojen taakse ulottuvaa sukupolvien, tarinoiden ja uskomusten ketjua. Saatat huomata, että korujen taika on yhä tallessa.